5. joulukuuta 2009

Viimeiset Thaimaan reissut

Huhhuh, nyt on tehty sitten kaikki suunnitellut reissut Thaimaassa. Ihan alkaa jo turtua maisemiin ja harmittaa, kun ei nauti kaikesta niin paljon kuin pitäisi. Kyllä se alkaa jo olla aika lähteä takaisin Suomeen. Tunteet heittelee ihan laidasta laitaan, kun välillä on niin haikea mieli ja välillä taas haluaisin nukkua peiton alla niin kauan, että voi lähteä lentokentälle. Täällä Bangkokissa varsinkin on niin vaikea suunnitella mitään, kun kaikki menee kuitenkin sitten pieleen. Matkoihin pitää varata TOSI paljon aikaa, kun aina on ruuhkaa..ja joskus aikaa menee eniten siihen, että löydät kuskin, joka suostuu ajamaan sinne mihin haluat mittari päällä. Ihan vaan periaattesta en maksa kuskeille nelinkertaista määrää matkasta, vaikka kyse onkin muutamista euroista. Ja vaikka olisit menossa mäkkäriin syömään, niin saat varautua siihen, että ne tiskillä häslää jotain kassakoneen kanssa, tuo väärän aterian tai ottaa väärän hinnan. Tai sitten et vaan mahdu istumaan ja seisot tyhmänä tarjottimen kanssa niin kauan, että joku on syönyt. Kyllä sitten osaa arvostaa Suomessa niin yksinkertaisia asioitakin..K-marketin kassajonoja ja myyjää, joka osaa käyttää pankkikorttia. No joo, enpä nyt enempää avaudu näistä mun ärsytyksistä.

Niin, käytiin vielä Koh Sametilla ja Chiang Maissa. Sametille kesti Bangkokista bussimatka noin 3,5h ja lauttamatka noin tunnin. Olin saanut Sametista aivan väärän käsityksen, kun olin nähnyt vain jotain huonoja kuvia eikä kukaan mitenkään erityisesti siitä ole puhunut. Se oli tosi kiva paikka, kun oli mukavat rannat ja aivan eri tunnelma, kuin esimerkiksi Hua Hinissa. Illalla rannoilta viedään aurinkotuolit pois ja tilalle tuodaan pöydät ja tyynyt joiden päällä istuskellaan.. Siellä on paljon esityksiä joidenkin ravintoloiden luona ja tosi leppoisaa :) Kaksi yötä oltiin päärannalla ja viimeinen yö sitten hiljaisemmalla alueella, josta löydettiin tosi ihana ja kotoisa yöpaikka! Se on saksalaisen miehen omistama quest house, josta löytyy pari bungalowia ja sitten huoneita. Huoneet on rakennettu meren päälle, niin sängyllä makoillessa sai kuunnella aaltojen liplatusta. Ja kaikenlisäksi se oli tosi halpa!









Niin..pikku possuja rannalla..




Pääsin kokeilemaan yhtenä päivänä päärannalla bananaboatia.. Voi kauhistus ku oli hirveää! :D Se on siis sellanen pötkylä jonka päälle mahtuu viisi ihmistä istuskelemaan ja sit ne vetää sitä veneellä ja mutkittelee ja tarkoituksena on kaataa meidät. Se kuski lähti melko tylysti siitä rannasta ja otti meiltä luulot pois samantien.. Tuntui, että se olisi ollut ihan urheilusuoritus, kun piti jännittää jalkoja ja puristaa niin lujaa kiinni. Ja kun sitä suolavettä on sitten hörppinyt sen verran, että hyi! Aneltiin siinä loppuaika, että slowly please..noloa.








Chiang Maissa oltiin myös kolme yötä. Mentiin sinne yöbussilla (9h) ja oli sen verran hyvä bussi, että nukuin melkein koko menomatkan. Kyseessä oli valtion VIP bussi (noin16e) ja matkalla saa juotavaa ja syötävää. Bussissa on myös tyynyt ja viltit. Ilmastointi oli vaan niin isolla, että nenäkin oli ihan jäässä. Ja pienenä yllärinä Chiang Maissa oli hieman kylmä, kun oltiin aamulla ennen 6 perillä. Siellä oli ihmisillä toppatakkeja ja pipoja..mulla läpsyt ja ohuet lyhyet housut. Päivällä on kyllä sitten kuuma, ettei ihan mennyt pieleen koko matka, kun ei ollut tarpeeksi lämmintä vaatetta mukana. Tämä oli ensimmäinen reissu, kun otettiin hotelli jo etukäteen (www.ratestogo.com). Vuokrattiin sieltä polkupyörät (1e/päivä) ja käytiin pyörillä katselemassa kaupunkia. Illalla sieltä löytyy sitten ostoskojuja joka nurkan takaa, ja saa jotain halvemmalla kuin Bangkokista. Ostin tosi paljon erilaisia huiveja ja silkkituotteita. Eli tuliaiset on melkein jo ostettu! :)












Käytiin yhtenä päivänä Jungle Flightissa! Vähän epäröin, että uskallanko mennä, kun en oo mikään kovin hurjapää..mutta niin me vaan varattiin paikat (noin30e). Siinä sitten jo automatkalla sinne kokee kauhunhetkiä, kun ajellaan pientä mutkittelevaa polkua vuoristossa. Ihan jo tuntui, että se automatka voisi riittää, mutta hyvinhän me sitten päästiin perille. Otettiin kaikkein lyhyin vaihtoehto, toisissa reiteissä olisi voinut käydä katsomassa mm. vesiputoustakin. Siinä sitten kun oltiin rauhoituttu automatkasta, niin puettiin valjaat päälle..tai no meidät puettiin, kun niissä oli narua ja nipsua ja solmua ja vaikka mitä. Meidän reitillä oli 15 vaijeria, kolme laskeutumista ja kaksi siltaa. Vaijereilla siis kuljetaan siellä metsikössä puusta toiseen. 15 vaijerimatkaan ehitisi kyllästyä, jos kaikki olisi samanlaisia, mutta välillä mentiin istuen ja välillä superman tyylillä ja välillä takaperin. Minä menin suurimman osan silmät kiinni kippurassa. Tai ainakin yhden laskeutumisen..HUI. Ne oli 10, 20 ja 40 metriä ja tuosta 20 metristä ne ohjaajat sitten pudotti vähän matkaa ja heilutteli siinä ilmassa ja sitten päästi menemään vapaapudotuksella ja taas heilutteli ja inhoan tuollaista! :D En tykkää yhtään siitä ku ottaa mahanpohjasta ja roikut vaan jonku typerän narun varassa keskellä viidakkoa ja muut vaan nauraa sulle ku kiljut ja huudat. Pieni tärinä oli sen jälkeen ja vedet silmissä lähdin seuraavaan vaijeriin. 40 metristä ne ei enää uskaltaneet pudottaa meitä lujaa, kiitos :D Mutta mahtava kokemus oli ja oon niin ylpeä, että uskalsin mennä! Menisin uudestaan..oli yksi parhaimmista jutuista koko reissun aikana!






Meinattiin mennä myös ruokakurssille ja pieniin heimokyliin, mutta ei sitten riittänyt aika ja voimat. Tekemistä olisi ollut kyllä paljon. Siellä on käynyt muutakin meidän porukkaa jopa koskenlaskussa. Viimeisenä päivänä käytiin sitten katsomassa pandoja. <3 Oli niin söpöjä, mutta harmitti, kun vauvapandaa ei nähnyt kuin telkkarin ruudusta. Se Chiang Main eläinpuisto ei kyllä mikään kummoinen ole, joten kannattaa vain käydä katsomassa pandat. Niiden lisäki vaan koalat oli kivoja.





Eilen käytiin Antin kanssa luistelemassa, golf rangella ja VIP leffassa. Luistelemaan lopulta pääsin vain minä, kun isoimmat luistimet oli kokoa 39.. Ja ne luistimetkin oli sellaiset muovilelut, että en meinannut minäkään pystyä mihinkään. Golffaamassa selvisi, että niillä ei ole mulle mailoja, joten ei ollut kovin kiva lyödä väärältä puolelta..typerät pallot, kun ne lähti aina ihan väärään suuntaan tai sitten ei mihinkään. VIP leffassa kannattaa kyllä käydä..niitä löytyy mm. Paragonista ja MBK:sta. Paragonista löytyy eri hintaisia saleja..jos oikein oon ymmärtänyt niin joku tosi kallis ja sitten Nokia ultrascreenit (3kpl). Oltiin yhdessä Nokiasaleista ja maksettiin noin14e/lippu. Leffaa saa katsella viltin alta nojatuoleista , jotka saa makuuasentoon. Ei tarvitse itse käydä ostamassa popcornejakaan. Saleista löytyy erilaisia tuoleja ja myös sohvia. Oli mukavaa! Nyt tässä onkin sitten taas ohjelmaa, kun tänään kun kuninkaan syntymäpäivä ja huomenna Suomen itsenäisyyspäivä. Mennään tänään illalla Khao San Roadin lähettyville yhteen puistoon katselemaan juhlajuttuja. Huomenna sitten mennään Aalto Kitcheniin (löytyy suomalaista ruokaa) syömään itsenäisyyspäivän ateria isolla porukalla. Ja sitten...keskiviikkona viikoksi Balille!

Eli kaikki vieläkin hyvin, niinku näätte.


ps. laitan sielä jungle flightista muutaman kuvan lisää, kunhan saan ne! Ja leffasta myös :)

21. marraskuuta 2009

Kanchanaburi

Tehtiin parin yön reissu tähän Bangkokin lähelle Kanchanaburiin, jossa on ollut tarkoitus käydä jo alusta alkaen. Oli kyllä mukavaa! Se on pieni paikka, josta löytyy Kwai joen silta ja toiseen maailmansotaan liittyvää museota ym. Ensimmäistä kertaa jokin laittoi miettimään asioita ja vaikka en museoista niin välitä, niin ihan hyvin sen jaksoi kiertää läpi. Mentiin Kanchanaburiin bussilla (77THB) ja matka kesti noin kaksi tuntia. Täältä Bangkokista on niin helppo lähteä bussilla mihin vaan, kun joka paikkaan niitä tuntuu menevän tosi usein. Täällä on pari bussiasemaa, joten täytyy vain tarkistaa miltä kannattaa ja voi lähteä. Kanchanaburissa otettiin sitten bussiasemalta tuktuk yhteen quest houseen, jota siellä heti syöksyttiin kauppailemaan. Päätettiin katsoa se ja oli siisti, joten ei jaksettu etsiä muuta.

Ensimmäisenä päivänä vuokrattiin heti skootterit ja ajeltiin sinne sillalle ja käytiin siellä kelluvassa ravintolassa syömässä. Sieltä sitten ajeltiin museolle ja sieltä vielä käytiin ajelemassa ympäri Kanchanaburia. Yritettiin etsiä jotain jättiläispuuta, mutta ei sitä löytynyt :D Löydettiin koko ajan vain jotain temppeleitä ja munkkeja. Skootterin vuokraaminen on ollut tosi hyödyllistä joka paikassa, kun ei tarvitse kuumassa kävellä tai maksaa tuktukeista paljoa. Tietty pitää osata sitten oikeasti ajaa ja olla tosi tarkkana, kun täällä ei ajella ihan samoin kuin Suomessa. Osa ei käytä vilkkua, osa käyttää väärin ja osa ajelee hätävilkut päällä. Eikä tarvitse ajaa ihan omalla kaistalla, vaan ei se haittaa jos on keskellä tai reunalla tai ajaa siksakkia koko ajan. Mutta hyvin on mennyt, eikä ole edes ollut mitään vaaratilanteita.












Toisena päivänä käytiin autolla Erawanin vesiputouksilla. Sinne oli noin 60 km matkaa ja sai ajella kiemurtelevia teitä ja näki hienoja maisemia. Auto maksoi päiväksi 1600 THB + bensat. Erawanissa piti maksaa 200THB. Luettiin, että pitää olla hyvä kunto ja kengät, jotta siellä jaksaa kierrellä ja aivan totta se oli. Sai kiipeillä ja hypellä siellä metsässä, meni vähän urheilunkin puolelle, kun kuljettiin aika nopeaa. Siellä on seitsemän eri vesiputousta ja niissä saa uida. Siellä vaan on kiviä, joten kannattaa olla varovainen. Ja kalat tulee näykkimään, ellei koko ajan liiku :D Se ei ollut kivaa.. Tykkäsin Erawanista tosi paljon ja se on kyllä top kolmosessa mun käymistä paikoista! Hyttysmyrkkyä kannattaa myös muistaa ottaa mukaan.


























Täällä Bangkokissa meillä arki pyörii hyvin ja koulussakin on jaksettu vielä käydä :) Tehtiin koulun kautta päiväretki Pattayallekin viime viikolla. Ensi viikolla on yritysvierailu torstaina! Ei tarvitse siis joka päivä istua yliopistolla. Ja nyt on loppuaikakin jo suunniteltu reissuja täyteen..huomenna meen tyttöjen kanssa Koh Sametille 2-3 yöksi ja sitten isommalla porukalla Chiang Maihin. Sitten tulee kauan odotettu Balin viikon reissu ja siinäpä se sitten alkaa jo olla. Jouluksi kotiin <3

11. marraskuuta 2009

ยีราฟ <3

Käytiin eilen Safari Worldissa täällä Bangkokissa, kun sinne on ollut aikomus mennä niin kauan. Ja kannatti mennä :) Nyt tykkään niin paljon kirahveista! Ne voittaa norsutki! Nähtiin kaikenlaisia esityksiä..raukat ne jotku eläimet, kun joutuu siellä tekemään kaikkea typerää. Delfiiniesitys oli ihan kökkö, särkänniemessä on paljon parempi. Parasta oli se, kun ennen sitä esitystä kuului jotain Irakin/Iranin biisejä ja kaikki sieltä tulleet alko tanssia ja heilua ja taputtaa ja huutaa.. :D Kaikista eläimistä en ees tienny mitä ne on, enkä ollut koskaan ennen nähnyt sellaisia. Siellä meni koko päivä ja vähän väsytti se kiertely sitten, kun pääsi kämpille takaisin. Onneksi siellä ei nyt ollut paljoa muita ihmisiä, ei sinnekään jaksaisi mennä silloin, kun on high season..






































Tänään ajattelin mennä katsomaan paikallista elokuvaa (enkun teksteillä kylläkin, en niin hyvin osaa thaita :D ). Mutta on tuo thainkieli kyllä kehittynyt..ei sitä edes huomaa, kun joka päivä täällä Bangkokissa jotain puhuu. Sen huomasi reissun jälkeen kun taas sai puhua..yllätyin kaupan kassalla, kun osasin jutella thaiksi ja ymmärsin mitä sanottiin. Kivaa :) Huomenna tänne tulee Suomesta vieraita! On niin kiva nähdä tuttuja ja päästä näyttämään paikkoja. Ja perjantaina on päiväreissu koulun kautta Pattayalle :)