Eilen illalla mentiin Helin kanssa Asia Exchange-porukan kanssa syömään keskustaan. Ravintolan nimi toi mieleen vähän muuta, kuin niin hienon ravintolan, kuin se oli. Otettiin taksi asunnon edustalta ja pelättiin kuinka paljon matka tulee maksamaan. Mittari oli päällä ja melko nopeaa se tuntui pyörivän! Perille päästiin reilussa tunnissa (seisottiin välillä melko kauan ruuhkassa) ja hintaa tuli noin 3 euroa. Se oli puolet vähemmän kuin edellisellä kerralla, kun ei ollut mittaritaksi. Eli, pitää uskoa, kun sanotaan, että se mittari kannattaa vaatia päälle! Lyhyillä matkoilla, kuten meillä kämpältä yliopistolle, ei kannata kuitenkaan mittaria päälle laittaa, vaan yrittää sopia pieni hinta. Mittari lähtee liikkeelle 35 bahtista, joten saatiin sovittua halvempi hinta koululle. Onneksi ei tarvitse koulumatkaan käyttää taksia, ellei sada vettä.
Meitä oli noin 45 henkilöä syömässä ja osa siirtyi ruokailun jälkeen baarikadulle. Lähdettiin Helin kanssa poikien mukaan ja kannatti kyllä! Nyt tietää millaista siellä on ja kuinka pääsee sisään ym. Esimerkiksi miehet ei saa mennä pelkät sandaalit jalassa baareihin, mutta jos sitä ei tiennyt, ei tarvitse kääntyä takaisin hotelliin/kämpälle, vaan voi hakea sukka-automaatista sukat, jolloin saa luvan mennä sisälle. Jos tarkoituksena on saada baarista seuraa, kannattaa muistaa laittaa kengät jalkaan, sillä sandaalit + sukat = not so cool.
Tänään meni suunnitelmat vähän uusiksi, kun ei aurinko paistanutkaan, joten lähdettiin Chatuchakin markkinoille. Markkina-alue on aivan järettömän iso ja kojuja on aivan liikaa. Ihmisiä on paljon ja hirveän kuuma. Osteltavaakin kyllä löytyy ja sieltä lähtee aika paljon tuliaisia mukaan. Tinkiminen sielläkin on pakollista, muuten maksaa aivan liikaa. Olisi kiva saada tietää, mitä oikeasti kaikesta täällä kannattaa maksaa. Äitille löysin tänään jo yhden tuliaisen (sen, jota toivoit!). Meni ruoan osto vähän pieleen siellä, joten en oikein saanut syötyä ja sitten alkoikin jo tulla heikko olo. Meidän täytyi Helin kanssa soittaa pojille, että joko voitais lähteä! :D Tuli muutama hämmentynyt kommentti, kun tytöt halusi lähteä aiemmin pois. Meillä kyllä oli Helin kanssa jo niin paljon kasseja ja pusseja, ettei olisi kovin enää jaksanut kantaa. Ostin mekon, rantapyyhkeet mulle ja Antille, tuliaisia ja mitähän vielä..pääsi jo unohtumaan. Täytyy vielä käydä uudestaan, kun ei nyt jaksanut kovin kauaa olla.

Tässä jotain vanhempia kuvia..

Khao San road

Vibhavadi Towerista:



Käytiin tänään kaikki neljä aamulla salilla. On kyllä tosi hyvä, kun tässä on niin hieno sali. Uimassa muuten täytyy olla uimalakki ja pojilla uimahousut! :D Eivät oo nyt kovin päässy uimaan, kun ei oo speedoja löytynyt. Yök.
Äsken käytiin ruokakaupassa ja ostettiin niin paljon, että myyjät melkeinpä kerääntyi tuijottamaan meitä. Nyt ei sitten tarvitse vähään aikaan käydä ostamassa mitään :) Kohta lähdetään jonnekin syömään ja sitten ehkä keskustaan johonkin ravintolaan/baariin, joka on noin 60 kerroksisen rakennuksen katolla.