Kyllä kannatti viettää viikko Balilla! Vaikka väsytti jo reissailu ja olisi ollut kiva rentoutua Bangokissa, niin ei se mikään ongelma siellä Balillakaan ollut :D Otettiin netistä (ratestogo.com) hotelli ensimmäiseksi yöksi ja kaikkein halvin osoittautui juurikin sellaiseksi kuin saattoi olettaa. Huone oli aika kaamea, mutta kyllä siellä yhden yön nukkui! Vaihdettiin vain viereiseen hotelliin seuraavana päivänä. Balilla Kuta Beach on eräänlainen pääranta ja me oltiin siinä vieressä Legianilla. Jostain syystä ei kaivannut minkäänlaista menoa eikä meininkiä ja oli kiva rauhassa surffata. Hah, kylläpä kuulosti muka siltä, että olisin oikeasti siellä surffaillut jättiaalloissa auringon laskiessa ja hiuksetkin vaan liehuu ja delfiini hyppää taustalla. Kyllä se taisi niin mennä, että ensimmäisenä päivänä, kun meillä oli surffiopettaja (rannalta löytyy), joka antoi vauhdit aaltoon, pääsin oikeastaan joka kerta laudan päälle seisomaan. Mutta sitten, kun seuraavalla kerralla ei ollutkaan ketään työntämässä sitä lautaa, niin aika vähiin jäi ne laudan päällä seisoskelut ja surffailut. Mutta kyllä oli mukavaa ja ei se kuitenkaan aivan niin vaikeaa ole kuin olin odottanut. Ilman tarpeeksi isoa aaltoa se ei onnistu..ei näillä hauiksilla tarpeeksi vauhtia melota ja se vesikin tuntuu vetäytyvän siellä aallokossa joka suuntaan. Suosittelen kyllä Balilla käyntiä surffauksen vuoksi! Muuten siellä Kutalla ei ollut oikein mitään. Yksi päivä vietettiin vesipuistossa, se oli ihan kiva. Balilta löytyy kyllä muitakin rantoja ja suosittelen mielummin niitä, kuin Kutaa..
Vuokrattiin auto (niitäkin löytyy joka nurkan takaa) ja ajeltiin Balin pohjoisosaan vuorille. Niin tai ensin me ajettiin pari kilometriä ja soitettiin, että tuokaapas toinen auto. Se ei oikein suostunut pysymään käynnissä. Pojat halusi hieman reissutunnelmaa ottamalla huonoimman auton..viksua. Ajettiin hieman eri reittiä kuin oli tarkoitus, joten matka kesti vähän kauemmin ja oli välillä aika jännittävä. Nähtiin siinä oikeaa Balia ja ihmisiä niiden pienissä kylissä. Ajettiin Toya Bungkahin kylään Mount Baturin viereen. Siellä oli käynyt meidän opiskelijaporukasta muutama, joilta sainkin idean lähteä sinne. Mentiin samaan yöpaikkaankin (Under The Volcano), joten ei tarvinnut sen etsimiseen käyttää aikaa. Maisemat oli ihan mahtavia! Tarkoitus oli tehdä vaellus Baturin huipulle ja saatiin opas sinne sieltä yöpaikasta. Meitä tultiin herättelemään 3 aikaan aamuyöstä ja lähdettiin heti matkaan taskulamppujen kanssa. Siellä on aika viileää öisin ja iltaisin, joten piti pukea vaatetta, mutta melko pian ne joutui ja riisumaan pois. Pidettiin ensimmäinen tauko vuoren juurella oppaan äidin luona, sillä hän lähti meidän matkaan. Onneksi oli pimeää, sillä valoisalla olisi nähnyt mihin oikeasti on menossa eikä olisi jaksanut liikkua varmaan senttiäkään! Sai oikeasti kiivetä välillä, kun oli jyrkkiä kohtia ja koko matka oli nousua. Batur on 1700m meren pinnasta ja korkeusero kylästä on noin kilometri. Joskus 5 aikaan päästiin huipulle ja se voiton tunne oli kyllä melkoinen. Täytyi vaihtaa vaatetta ja oli tosi kylmä. Se oppaan äiti teki siellä meille aamupalaa ja me odoteltiin auringonnousua. Aamupalaksi oli banaanipaahtoleipää, kananmuna ja teetä. Kananmunat keitettiin siellä vuoren rinteessä, kun se tulivuori on aktiivinen. Viimeksi Batur on purkautunut kunnolla 1960 luvulla ja jotain pienempää on ollut -99 ja 2000. Oli jännä olo kyllä.. Alastulo ei sitten niin kiva ollut, mutta nähtiin hienoja maisemia. Aivan mahtava kokemus, ehdottomasti kannattaa mennä!
Eli Bali oli kokemisen arvoinen! Kutalla voi kävästä, siellä on paljon surffiopettajia, mutta muuten se on aika kökkö. Auto kannattaa vuokrata ja käydä kattelemassa muita rantoja ja ajella sinne tulivuorille :)


















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti